top of page

Yhteislaulua ja taidetta muistisairauksia potevien kanssa

6.jpg

Useat yhdistyksemme jäsenet ovat olleet mukana yhteislaulutuokioissa suljetuissa hoivakodeissa ja päiväpaikoissa. 

 

Toisinaan laulutuokiot muuttuvat tanssiaisiksi. Musiikkiskaala on laaja: rokista perinteisiin valsseihin.

​

Lucia-juhlat ovat kuuluneet repertuaariin heti toimintamme alusta lähtien. Elena Ylönen ja Sari Laine aloittivat ne jo vuonna 2007 Justiinat  –yhtyeen kanssa  seitsemän vuotta ennen yhdistyksen perustamista.

​

Lucia-keikoilla yleisölle jaetaan soittimet ja sitten laulamme joululauluja yhdessä.

14.jpg
15.JPG

Olemme käyneet myös paikoissa, joissa osa tilaisuuteen osallistuneista on ollut sänkypotilaita. Kerran sairaalasängyn laidan yli nousi käsi joka heilui musiikin tahtiin.


Asiakkaistamme osa on nauttinut vokaalilaulusta ja kehoresonanssin löytämisestä.

​

Olemme tehneet myös draamaa muutamassa paikoissa.
Emme vierasta mitään musiikin tai eri taiteiden keinoja silloin, kun on tarkoitus saada kontakti ihmiseen, joka on sairauden takia ikään kuin piilossa omalta itseltäänkin.

​

Kun kontakti syntyy, sitä ei pysty sanoin kuvailemaan. Onneksi meillä on taide.

​

Musiikkimaalaus onnistuu myös heiltä, joilla ei ole puhekykyä jäljellä.

​

​Lukuisat ovat ne kerrat, jolloin nämä vakavasti sairastuneet ihmiset ovat tuoneet valoa elämäämme. Liikutuksen ja ilon kyyneliltä ei voi välttyä tässä toiminnassa. Nauramme usein ja paljon.

4.jpg
19.JPG
7.jpg
21.jpg
22.jpg
29.jpg
34.jpg
36.jpg
35.jpg
40a.jpg
41.jpg
42.jpg
47.jpg
44.jpg
45.jpg
50.jpg
53.jpg
49.jpg
bottom of page